Mitä personal trainer puuhaa?

Voisi aloittaa oikeastaan sillä että mitä PT eli personal trainer ei puuhaa.

PT ei ole fysioterapeutti. PT ei ole lääkäri. PT ei ole ravitsemusterapeutti. Ellei PT tietenkin ole näihin saanut koulutuksen.

Hyvä PT omaa sellaisen ymmärryksen, että tarvittaessa osaa ohjata asiakkaansa oikeanlaiseen kohteeseen saamaan asiaansa oikeaa tietämystä.

Päinvastoin asia toimii myös erinomaisesti. Itselleni on tullut asiakkaita fysioterapeutin ohjaamana, kun fysioterapeutti on työnsä tehnyt ja pystynyt antamaan asiakkaalleen rasitusluvan. Fyssari on ohjannut asiakkaan luokseni saamaan kohdelihaksiston alueelle voimaa ja vahvuutta kuntosaliharjoittelusta eli tarkemmin lihaskuntoharjoittelusta.

Tällainen on ollut erinomaisen kiehtovaa ja antanut intoa ja motivaatiota omaan työhöni tutkia ihmiskehoa, ensin teoreettisesti omassa liikunta-alan kirjastossani. Tämän jälkeen asiakkaan kanssa on kohdennettu tämä tieto yhdessä käytäntöön, tehden salilla erilaisia lihasvoimaa kehittäviä liikkeitä. Eikä ainoastaan salilla, olen myös kotioloissa käynyt valmentamassa ja löytämässä asiakkaalle kotiin sopivia harjoitusohjelmia. Kaikki kun eivät halua kuntosaleille lähteä.

Voimaharjoittelu on myös erinomainen tapa lisätä myös liikkuvuutta. Mahdollisesti kouluajoilta muistamme, ne sormet varpaisiin venytykset ainakin minuutin pidolla, joka tuntui tunnilta. Sinne liikelaajuuden päähän pidetyt raastavat asennot ja mahdollisesti liikkamaikka vielä painaa yläselästä, että varmasti tuntuu venytys. Aargh ja Huh!

Tietenkin staattisilla venytyksillä on myös oma paikkansa, etenkin vähemmän aktiivisilla ihmisillä. Vaikkapa liikuntatottumusten parantamisen alkuvaiheessa.

Tuollaisen vanhan koululiikunnan kaltaiset kokemukset eivät varmasti jätä positiivista mielikuvaa liikunnasta. Todellakin päinvastoin. Tällaisia kokemuksia on monella MUTTA nykyään on onneksi liikunnanopettajien kohdalla asia toisenlainen. Tunnen useita liikkaopeja ja heillä on aivan upea asenne nuorten koululiikuntaan ja siihen, että liikunnasta nuorella tai lapselle jää hyvä muistikuva.

Nyt täytyykin varoa, etten liian syvälle uppoa pieneen osaan siitä, mitä koululiikuntaan kuuluu tai ei kuulu sillä sen osuuden liikunnanopet osaa parhaiten.

Itsehän siis työskentelen PT:nä Loviisan Sykkeellä ja voin sanoa, että rakastan PT:n työtä juuri tällä salilla. Olen vielä siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut työskennellä siellä ihan Loviisan Sykkeen alkupäivistä saakka❤️

Olen liikuntayrittäjä eli omaan toiminimen näihin hommiin. PT:n tulee siis ymmärtää kirjanpidosta tässä tavassani työskennellä. Ellei sitten omaa sellaista kaveria kuin UKKO joka hoitaa tällaiset ”tylsät” hommat kuten verotuksen, kuitit sun muut verotusta ajatellen ym. Siksi pupunkorvat ”tylsät” sanalla koska eiväthän nämä varmasti kaikille ole tylsää hommaa. Itse vaan tykkään ennemmin käyttää sen ajan lukemalla vaikkapa Alaraajat-kirjaa VK-Kustannus!

Monilla on muuten varmasti tietynlainen kuva PT:n hommista. ”JAKSAA PAINAA VIELÄ YHDEN, VIELÄ YHDEN!!” tai ”ÄLÄ JÄTÄ KESKEN!” tai ”NO PAIN, NO GAIN!” ja ”ÄLÄ LUOVUTA KESKEN!”

Tällainen saattaa joidenkin asiakkaiden kohdalla olla ehkä hyvinkin toimiva. Nyt tulee se kuuluisa mutta.

Sillä hyvä PT tunnistaa asiakkaansa. Tunnistaa asiakkaan ensikeskustelun aikana, jo ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Tunnistaa minkä tyylinen ohjaus salilla antaa asiakkaalle mielikuvan, että tämä liikkumismuoto on hauskaa ja eritoten hyödyllistä. Tämä on todella tärkeätä, enkä nyt tarkoita pelkästään asiakkaan sitouttamisesta aina uuteen ja uuteen valmennussopimukseen. Sellainen sitouttaminen tulee sitä myöten, kuinka hyvä ammatillinen suhde syntyy PT:n ja asiakkaan välille.

Itse olen valmennuksissani ollut niin onnellisessa asemassa, että asiakkaani on jopa sanonut salilla rehkimiskäyntejämme terapeuttisiksi. Tällainen lämmittää sydäntä, ihan tosi paljon❤️

Tämä terapeuttisuus on osaltaan totta, usein asiakassuhteet muodostuvat myös keskusteluiksi päivän tapahtumista, päivän rasituksista, niin fyysisistä kuin henkisistäkin. Jälleen muistutan, alkusanoihin liittyen, että PT ei ole myöskään koulutettu terapeutti.

PT voi silti olla myötäelävä, keskusteleva, lämminhenkinen, ihmisen huomioonottava monelta suunnalta. Kun asiakas tunnetaan hyvin, harjoittelutilanne kehittyy niin, että pelkkä asiakkaan tervehdys salille saapuessa – esimerkiksi ”Moi” tai ”mooi” – antaa valmentajalle viitteitä siitä, millainen harjoitusohjelma kyseiseen päivään soveltuu parhaiten.

Tätä on vaikea koulussa oppia. Siihen kyllä saa pohja-ajatuksen hyvässä koulutuksessa, kuten minä sain liikuntaneuvojaksi ja PT:ksi opiskellessani Pajulahdessa 💪

Personal Trainerin ja liikuntaneuvojan työ on oppimista. Tällä tarkoitan itsensä omakohtaista kehittämistä erilaisilla lisäkoulutuksilla, verkostoitumisella enkä voisi enempää painottaa omaehtoista opiskelua uusimmista tutkimuksista, mieluusti vertaisarvioiduista. Enkä tällä tarkoita opiskelua TikTok videoista tai Instagram stooreista, vaikka niistä saattaa saada hyvääkin tietoutta, oikealla seuraamisella. Kaikkea ei kannata purematta niellä ja lähdekritiikki nähtyyn ja kuultuun kannattaa pitää mielessä.

Tässä hetkessä, uskon että monet ovat tekstissä odottaneet tietoa siitä parhaasta olkapääliikkeestä. Paras vaikkapa olkapäähän kohdistuva liike on sellainen minkä asiakkaan kanssa yhdessä tuumin toteutamme. Onhan meillä monella erilaista liikerajoitetta eri kehon osissa joten, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Siksi uskon saliohjelman teossa yhteiseen keskusteluun, jutteluun siitä miten mahdollisesti elämä on kolhinut.

Kirjoitan myöhemmin myös ryhmäliikunnasta, ammatillisesta näkökulmasta.

Kiteytettynä, PT:n työ vaatii ihmistuntemusta. Ei pelkästään lihaksien tai niiden kiinnityskohtien osaamista ulkoa, vaan sitä kuinka osaamme soveltaa tietouttamme erilaisten ihmisten kanssa. Ymmärrämme ihmistä, ymmärrämme hänen haasteitaan sovittaa liikunta omaan päivään

Treenaillaan ja pidetään hauskaa liikkuessamme sillä, liikunnan ja liikkumisen tulee olla kivaa. Tämä ei poissulje tehokkuutta. Päinvastoin!

Liikunnallisin terkuin,

PT Timo ☀️

Kuntoutukseen ja kuntoutuksessa!

Mitä se kuntoutus sitten oikein on?

Oikein virallisesti sanottuna, suunnitelmallista toimintaa, joka tukee ja edistää toimintakykyä, mikäli joku vamma tai muu rajoite haittaa arjessa, työelämässä tai vaikkapa opiskelussa. Eli kovinkin tärkeä ja hyödyllinen juttu!

Kuntoutus voi olla kovin, kovin monenlaista. Lääkinnällistä, kasvatuksellista, sosiaalista, lääkinnällistä jne.

Minun osallani kuntoutus on kohdennettu toiminnalliseen kuntoutukseen. Tarkoitus siis löytää uudelleen askel kohdalleen lonkkien tekonivelleikkauksen jälkeen.

Itselläni ollut monenmoista kuntoutusta. Olkapään kuntoutusta. Hauiksien kuntoutusta. Polven kierukkatähystyksen jälkeistä kuntoutusta. Nämä siis tapaturmista koska Tapaturma-Altis Timo. Pään terapeuttista kuntoutusta. Nyt sitten lonkkien tekonivelten sovittamista omaan lihaksistooni.

Suora lainaus Coxan oppaasta ”Pelkkä tekonivelleikkaus ei tuo kivuttomuutta ja paranna toimintakykyä, mutta luo edellytykset niiden saavuttamiselle pitkäjänteisen harjoittelun kautta.”

Eli kaikenlaista ja kaikki kuntoutukset ovat olleet yhtä tärkeitä. Kuntoutuksen tärkeyttä ei voi millään mittarilla vähätellä. Se on TÄRKEÄ osa toimintakyvyn ylläpitämiseksi!

Nimenomaan itse painotan tuota pitkäjänteistä harjoittelua!

Mitä sitten minun kuntoutukseeni kuului?

Pienin askelin menestykseen.

Coxan oppaassa annetaan hyvinkin selkeät ja mainiot ohjeet kotikuntoutukseen. Tyvestä puuhun noustaan, näin klassista kliseetä käyttäen.

Myönnän että olin hieman turhautunut alkuvaiheessa, itseni mielestä kevyiden harjoitteiden suhteen. Muistutin kuitenkin itseäni siitä, että painotan myös asiakkailleni, ettei kannata kiirehtiä, ei kuntoutuksessa eikä yleensäkään lihaskuntoharjoittelussa.

Kuntoutuksessa aloitettiin, puudutuksen poistuttua nilkkojen pumppauksella, polven ja lonkan koukistuksella jo sairaalassa illalla. Näitä tietenkin tein vielä kotonakin ja paljon muuta näiden lisäksi, asteittain vaatimustasoa nostaen.

4 viikkoa leikkauksesta oli kotialueen fysioterapeutilla käynnin aika, jossa päästiin jo enemmän ja voimakkaammin itse asiaan kiinni. Aloitimme siis jo erilaisia matalia yhden jalan kyykkyharjoituksia steppilaudalla seisten, jotka alkuun tuntuivat raskailta. Tämä oli minulle paikallaan tällainen maan tasalle palautuminen, vaikka alussa koin turhautuneisuutta mukamas keveissä harjoituksissa. Olinhan kuitenkin jo melkein puoli vuotta kulkenut kyynärsauvoilla, joten ei ihme, että steppilaudalta yhden jalan kyykyt tuntuivat raskailta.

8 viikkoa leikkauksesta oli jälleen käynti fysioterapeutilla Loviisassa ja oli todella hienoa nähdä fyssarin kanssa, että liikkuvuus oli parantunut ja paljon lonkan alueella! Syvempiä kyykkyjä tuli harjoitteisiin, erilaisia aitajuoksuliikkeitä edelleen lonkkien alueen parantamiseksi sekä TÄYSI voimaharjoittelulupa. Se oli aivan mahtava fiilis. Ymmärsin tietenkin, ettei se nyt tarkoittanut, että saman tien Loviisan Sykkeellä koettaisin 1RM eli kyykkyennätystä, vaan nousujohteisesti pääsen kehittämään voimatasojani painoharjoittelulla. Fyssarinikin oli huomannut nopeasti, kuten Coxankin fyssari, että painottavat minulle malttia ja vielä kerran malttia!

Pääsin siis vihdoinkin rakastamani Hack-kyykyn armolliseen syliin Loviisan Sykkeen salilla!

Miltä kuntoutus tuntui?

Toki ihan alussa vielä hakaset kiristivät leikkaushaavoissa ja hakasten poistonkin jälkeen, kuntoutuksen eli rasituksen myötä leikkauskohdat tuntuivat ikään kuin turvatyynyiltä lonkissa 😊Kudoksillahan tietty kestää tovi parantua, joten tällainen oli siis ihan normaalia.

Minä olen aina rakastanut kuntoutusta ja uskon että siksi olenkin aina kuntoutunut ennätysajoissa, niin kuin nytkin.

Ihan viimeisimpänä edistymisenä, juuri kyykkäsin syväkyykyn peppu reiluun 20 senttimetriin maan tasalta! Tähän on edetty sitkeällä kuntouttamisella, keskimäärin viime aikoina noin 3 tuntia päivässä. Mutta hei, lääkärit ja hoitohenkilökunta Coxassa tekivät upeata työtä, joten minun työnäni oli hoitaa ja kuntouttaa itseäni kotona.

Apunani on myös Limitless Recovery Center Loviisa ja etenkin huippukylmä X°CRYO polveen kohdistettuna, teki hyvää! Huonon asentotunnon iskettyä kävelyyn, niin ei tässä pelkästään lonkkia olla kuntoutettu. Olen meinaan tosi innokas kokeilemaan täällä Loviisan Recovery Centerissä muitakin hoitoja ja palautumisen edistämiskonsteja kuten punavalohoitoa, ylipainehappihoitoa… Nyt kun päästään taas treenin makuun, niin käydään palautumassakin välillä!

Jotten nyt ihan tässä sataa vuotta jauha uusista lonkistani, niin mennäänpä jatkossa täällä yhdessä tutustumaan mitä puuhaan Loviisan Sykkeen PT:nä tai vaikkapa Loviisan kaupungin liikuntaneuvojan ja Pt:n hommissa tai tutustutaan Timon Kyläjumppaan💪

Iloisin ja kuntoutuvin ja rentoutunein terkuin☀️

Timo

UUDET LONKAT!!

Oli varmaan ensimmäinen kerta ikinä, kun odotin syksyä, olenhan äärimmäinen kesä- ja kevätihminen ja rakastan lämpöä, aurinkoa ja hellettä ☀️

Paljon ei tässä tarvitse laskeskella kun 1 +1 tulokseksi tulee lonkkaleikkaus! Odottavan aika on pitkä mutta oikeastaan aika meni todella nopeasti, näin jälkikäteen ajateltuna. Kesäpäiväni kun olivat oikeastaan täynnään sen hetkiseen kuntoon nähden raskasta kuntoutusta, hengitysharjoituksia ja rentoutumisharjoituksia.

Iso ja suuri kiitos myös Loviisan Supersuu hammaslääkäreille ja suuhygienisteille. Minulla kun hammaskiveä rutkasti ja ientulehdustakin sen myötä. Olen hampaistani pitänyt kovasti huolta, hyvillä sähköhammasharjoilla ja manuaalisilla malleilla. Henkilökunta Supersuussa on todella ihania ja vaikka yleensä hammaslääkäri paikoista ei pidetä, minulla oli aivan päinvastoin. Oikein odotin Supersuuhun pääsyä❤️ Paikan hienous oli myös ajanvarauksissa, niitä sai nopeasti ja ihan vaikkapa iltaseitsemältä saattoi olla aika.

Nyt jännittävin osuus alkaa eli leikkauspäivämäärä oli 18.9.2025. Aiemmassa kirjoituksessani jo fiilistelin Norlandia-potilashotellia ja nyt on aika tarkentua itse Coxa Tekonivelsairaalaan.

Osastolle ilmoittautuminen oli klo 9 ja silloin se kellon tarkkuudella napsahtikin käyntiin. Tietojen tarkistus ja oikein tarkkaa huolehtimista. Minua ajoittain oli kutittanut hurjasti lonkkien alueilta ja tietenkin olin edellisenä yönä rapsutellut oikeaa lonkkaani, joka hieman punoitti. Todella huolellista pohdintaa siitä onko iho niin pahasti rikki, että se vaikuttaisi leikkaukseen negatiivisesti. Huh, ai että kun olin helpottunut, ettei rapsutteluni haitannut eli iho ei ollut rikki. Rikkinäinen iho olisi aiheuttanut leikkauksen peruuntumisen.

Potilasvaatteet päälle, potilasranneke ja pikku kävely nilkuttaen esilääkitys osastolle. Minulla oli, näillä sanoilla, pikku humautus leikkaukseen, joka tarkoitti nukutusta ja sitä se olikin. Ei sentään ihan perinteinen nuijanukutus😂 vaan toki hienovaraisempi mutta ainakin yhtä tehokas.

Seuraava muistikuva olikin sitten heräämössä, jolla oli joku toinen nimi mutta olin niin pöpperöissäni, että oikean nimen unohdin sujuvasti.

Oli niin mahtavaa kuulla, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Heräämössä oli hauskaa, olinhan aika lääkkeissä tippoineni päivineni ja minulle ihan luontaisesti sykkeet korkealla! Yli sadan huitelevasta sykkeestä hoitaja oli huolissaan, johon hän haki lääkärin ja jollain mömmöllä alennettiin sykkeitäni. Sekään ei sinänsä mitään huolestuttavaa.

Olin muuten alakerrasta niin puuduksissani että pissaaminen ei toiminut sitten lainkaan, mutta se hoitui taitavalla katetroinnilla. Eikä tuntunut katetrin laitto eikä poisottokaan miltään hurjan puudutuksen ansiosta.

Itselleni hämärän peitossa kauanko heräämössä ennen varsinaiselle osastolle siirtoa. Varmaan tunnin pari ehkä enemmänkin. Olin niin hyvissä fiiliksissä, siis ihan tiloissani ja tarkemmin ottaen, niin Ihan Timoissa etten kellosta paljon piitannut. Olihan mulla uudet lonkat!

Itse osastolla liikunta alkoi heti eli vessaan sain mennä itsekseni, olisikohan ollut ensimmäisen käynnin oli hoitaja kartanlukijana ja auttoi tippapullotelineen kanssa.

Oli muuten super-avaruusaikainen rollaattori millä ensiaskeleet otin!

Illallinen oli hienosti huolehdittu vegaaniseksi, niin kuin olin kertoillutkin etukäteen ja oli muuten hyvät sapuskat, niin aamiaisineen päivällisineenkin.

Huonekaverina mulla oli todella mukava kaveri Kankaanpäästä, hän sai uutta polvea. Meillä jutustelu sujui hienosti ja juttua riitti, liikunnasta metsätyökoneisiin. Toivon ettei minun puheliaisuuteni vaan rasittanut hänen toipumistaan!

Seuraavan aamuna oli fysioterapeutin näkeminen, kyynärsauvojen käytön testaaminen, aloitus kuntoutusjumpan tsekkaus ja käytiinpä jopa rapputreenit vetämässä siinä heti aamusta. Onhan minulla Juustolassa tiukat ja hienot portaat ylös asuintilaan. Arvata saattaa, että nämä kaikki sujuivat hienosti!

Osastonhoitajan ja fysioterapeutin arvioinnilla, minä olen ylpeä tilastopoikkeus, pääsin heti tuolloin seuraavana aamuna pois sairaalasta molempien uusien lonkkieni kanssa, ihan mahtavaa!

Meinasin että no mikäs tässä, minäpä köpöttelen Norlandia-hotelliin fiilistelemään ja rauhoittumaan vielä yöksi ennen ystävälleni BB-Jopelle menoa lauantaina. Hotelliyö oli mielestäni kaikkine ruokineen päivineen 90 euron hinnalla edullinen kuin mikä.

En sentään muuten itsekseni köpötellyt hotellille vaan hoitaja vei minut pyörätuolissa, erittäin jänniä maanalaisia tunneleita pitkin majoitukselle. Oli muuten jännää mennä salaista reittiä!

Hotellilla odottelin päivällistä ja aloin saman tien tekemään kuntoutusohjeiden mukaan harjoitteita. Alun kuntoutustreenit olivat hyvin varovaisia ja ulkokiertoa lonkista tuli välttää.

Fiilis oli korkealla ja päivällinen Norlandiassa vielä nosti hyvää fiilistä ihan kattoon asti!

Hassuinta oli illalla nukkumaan mennessä selällään nukkuminen, tietenkin näin ja koska molemmat lonkat uusittiin kerralla, kyljellään nukkuminen ei onnistunut mitenkään. Minulle tulikin vähän Dracula fiilis, sillain selällään nukkuessa😊

Lauantaisen aamuna, uusilla lonkilla aamiainen ja odottelemaan aina ihanaa Joppea uloskirjautumisen jälkeen.

Ja sieltähän se Joppe Norlandian liukuovista tulla tupsahtaa❤️

Joppe kokkaili kivaa sapuskaa, vegepuikkoja ja ranskalaisia super namilla majolla!

Tästä siis kiva alkaa paraneminen ja kuntoutus leikkauksen jälkeen.

Kuntoutuksesta laittelen ihan omia osioita, sillä siitä riittää asiaa!

Kuntoutuva Timo💪

Häshtäg Timon matka uusiin lonkkiin!

Siis vihdoinkin tuolla koitti se The Päivä! 😊

Sain 18.9 torstaina uudet lonkat eli olin molempien lonkkien tekonivelleikkauksessa Tekonivelsairaala Coxassa Tampereella!

Jukran pujut että jännitti mutta onneksi leikkaukseen kuului potilashotelli Norlandia jossa vietin iltani ja yöni sekä sain hengitellä rauhassa, valmistautuen seuraavan aamun ilmoittautumista itse jännittävään Coxaan. Aivan ihana paikka valmistautua leikkaukseen ja henkilökunta kauttaaltaan olivat ihania ja erittäin tietoisia siitä että minua ja varmaan montaa muutakin odottelevaa potilasta, jännitti aika hurjasti.

Lähdetään nyt kuitenkin hieman kauempaa liikkeelle. En vain malttanut alussa mainita tätä itselle tärkeätä hommaa.

Pre-operatiivinen kuntoutus?

Kuulostaa jännältä ja mitähän sillä tarkoitetaan? No ”pre” tarkoittaa ennen tai vaikkapa edessä ja operatiivinen taas operaatiota eli tässä tapauksessa minun molempien lonkkien leikkausta edeltävää aktiivista kuntoutusta.

Aloin tekemään tällaista valmistavaa kuntoutusta jo talvella, kun selvisi leikkausajankohta. Tällä pyrin pitämään itseni ja etenkin jalkojen lihakseni niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista. Tietenkin isolta osalta tämä myös piti päätäni kunnossa, että pystyin edes jotain tekemään. Rajoituksia oli todella paljon, vaikkapa jalkakyykyt menivät koko ajan huonommin ja huonommin ja loppujen lopuksi kuten arvata saattaa, eivät menneet ollenkaan mihinkään. Oli siis etsittävä ja eritoten kokeiltava erilaisia liikkeitä, jotka onnistuisivat kivuitta. Tarkemmin sanottuna, mahdollisimman vähällä kivulla, koska lähes kaikki tekeminen teki kipeää lonkan alueella.

Monissa harjoitteissa, jo tiettyihin istuma-asentoihin pääsemisessä, ajatuksena oli sitkeästi kipua kohti.

Yläkehon harjoitteissa ei sinänsä ollut ongelmaa, toki nekin täytyi soveltaa kaikki istualtaan tehtäviksi. Lonkkien päällä, kun ei painoa pystynyt pitämään. Onneksi istualtaan tehtävät polven ojennukset ja polven koukistukset sujuivat. Kotisalilla teki todella paljon työtä päästä yhdistelmätaljalaitteen päälle istumaan, joten pyrin tekemään, ihan jo omaksi ilokseni, nämä liikkeet työpaikallani Loviisan Syke kuntosalilla. Siellä kun upeat ja uudet laitteet, jotka antoivat mahdollisuuden livahtaa sivusuunnassa penkille istumaan ja ei muuta kuin treenaamaan jalkoja. Tein jalkojen osalta harjoitteet ns. Bull Dozer – tekniikalla (lyhyet palautukset) tai käytin avukseni BFR-nauhoja (Blood Flow Restriction).

Näillä ja näin tehtyinä, painomäärien ei tarvinnut olla suuria mutta harjoitus tuli silti tehokkaaksi.

Kaikesta huolimatta, innostani huolimatta, painoni putosi toukokuun ja syyskuun välillä hieman yli 12 kiloa. Varsin lyhyessä ajassa siis. Nämä kilot lähtivät pitkälti lihasmassasta, etenkin jaloista. Onhan minulla ollut aina vahvat jalat, pyöräilijän jalkalihakset enkä tietenkään, ole koskaan halunnut skipata jalkapäiviä.

Kiinnostavaa dataa saimmekin Sipoon Syke kehonkoostumusmittauksessa Antonin tarkkaavaisessa seurannassa. Siellähän se jo omalla silmällä ja tuntemuksella havaittu lihasmassan katoaminen todentui. Onneksi ei kuitenkaan niin rajusti, kuinka oma kriittinen mielialani asiaa käsitteli. Tämä antoi kyllä rutkasti lisätsemppiä tulevaan leikkaukseen.

Voin siis kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, vai pitäisikö sanoa jalkalihasten syvällä reisiäänellä, ennen leikkausta tehtävä harjoittelu/kuntoutus kannattaa. Enkä malta taaskaan mennä asioiden edelle. Olin tilastopoikkeus jo osastonhoitajan mielestäkin, pääsinhän jo seuraavana aamuna tupla-lonkkaleikkauksesta osastolta pois! Tähän siis vaikutti aktiivisuuteni ennen leikkausta, vaikka kipeää se teki ja välillä vedet silmissä tein raskaita ja kipeitä harjoituksia…

Äärimmäisellä mielenkiinnolla odotan tästä leikkauksesta reilun kahden kuukauden jälkeen tehtävästä uudesta kehonkoostumusmittauksesta tuloksesta, mihin on edetty ja ollaanko päästy lähelle aiempaa?

Seuraavassa kirjoituksessa mennäänkin jo ihan sitten ihan asiaan eli Coxan niin jännittäviin tapahtumiin!

Uusin lonkin, iloisin terkuin, Timo

Mitä tähän päivään nykyään kuuluu?

Tästä blogikirjoittelusta onkin mennyt aikaa, kun viimeksi täällä kirjoittelin. Nyt aionkin taas innolla jatkaa tätä blogiani, koska on ihan hirveästi uutta ja jännää kerrottavaa!

No kerrottavaa olisi vaikka pienehkön kirjan verran! Tekisi mieli kirjoittaa kerralla kaikki mitä kivaa ja jännää, joskus vähän tylsempääkin (lue: lonkkaproteesit tulossa). Yritän kuitenkin jakaa ajatuksiani sekä tuntemuksiani, hieman pienemmissä palasissa.

Suurin asia tai oikeastaan kaksi suurta asiaa tulee heti mieleen, mutta nyt ensiksi vielä lyhyehkösti minun koulutukseni pariin.

Valmistuminen Pajulahdesta keväällä 2024, liikuntaneuvojaksi ja personal traineriksi, oli kyllä upea hetki. Urheiluopiston päättäjäiset Pajulahdessa oli aivan upeat ja minähän kun liikutun kovin helposti, niin itkin kyllä aika vuolaasti. Upea palkinto oli, eikä pelkästään se mieletön määrä tietoa mitä opin liikunnasta ja urheilusta, oli se että valmistuin stipendioppilaana!

Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto,
liikunnan osaamisala, liikuntaneuvoja
Lisäksi personal trainer -opinnot
Pajulahden urheiluopisto.

Teimme myös matkastani koulussa tosi kivan tarinan, miten päädyin opiskelemaan ja yleensäkin ajatuksiani Pajulahden urheiluopistosta, yhdestä Kolmen Kampuksen Urheiluopistosta. Sen pääsee lukemaan täältä Tämä on paras koulutus, missä olen ikinä ollut

Ehkäpä arvaatkin haastattelun otsikosta, kuinka paljon tykkäsin opiskelustani. Kiitos miljoonasti Pajulahden kampus!

Seuraavassa kirjoituksessani sitten loikataankin työelämään!

Pian kuullaan ja nähdään!

Parasta kesässä🌞

Kesä meni kohisten ja oli todella hauska sekä antoisa kesä. Juuri sopivasti lepäilyä ja lomailua ja myös paljon puuhailua. Oli juttuja liittyen opiskeluihini, tulevaan ammattiini liikuntaneuvojana kuin myös eläinten parissa hommia, liittyen sivutoimiseen opettamiseen ja luennointiin. Tietenkin myös luonnossa tapahtuva kyiden ja eläinten seurailu täytti kesän päiviä kivasti.

Kesän ehdottomasti hienoin kohokohta minulle oli päästä työskentelemään vapaaehtoisena EPYG-tapahtumassa Pajulahden Liikuntakeskuksessa eli siis European Para Youth Games ja oli suuren urheilujuhlan henkeä alusta loppuun🌞

Hienoa nuorten urheilijoiden riemua, upeaa kilpailuhenkeä, todella reilussa ja kannustavassa hengessä kaikkia kohtaan. Voin sanoa, että kun pääsin auttamaan ja näkemään nuorten urheilijoiden motivaatiota ja intoa, ne kaikki motivoivat itseäni liikkumaan ja olemaan hyvällä tuulella, vaikka tilanne tai elämäntilanne olisi kuinka haastava tahansa. Pyrinkin viemään tuollaista samanlaista innostavaa mieltä eteenpäin omalta osaltanikin.

Olin EPYG-tapahtumassa avustamassa kahta opiskelijakaveriani, heidän tapahtumassa toimimisen näytössä ja olen niin iloinen, kun pääsin mukaan tuohon hommaan heidän kanssaan. Kiitos Heidi ja Tanja❤️ Minulla kun ei sinänsä ollut paineita hommassa niin pystyin pitämään ihmisten kanssa hauskaa ja säntäilemään siellä täällä enemmän kuin innokkaasti! Meillä oli ennen varsinaista kisaviikonloppua järjestetty viikolla urheilijoille saappaanheittoa, Laavu Discoa ja vaikka mitä hauskaa. Onkin urheilijoille tärkeätä saada ennen tärkeitä kisoja hieman muuta kevyempää ajateltavaa ja puuhaa, kuin vain pelkästään keskittymistä siihen tärkeään kilpailuun. Rentoutuminen ja hauskanpito urheilussakin on tärkeätä.

Kenttähommia

Iloisena yllätyksenä minulle oli kun pääsin myös, hieman yllättäen yleisurheilukentälle hommiin, Nastolan Urheilukeskukseen ihan oikeaksi kenttätoimitsijaksi! Tässäkin olin niin sanotusti vapaaehtoisena apupoika Timona ja ihan timoissa -fiilistä tarvittiin, kun siinä kesän upeassa helteessä, hain ja palautin urheiluvälineitä, keihäitä, kiekkoja ja kuulia pari päivää sekä olinpa mittahenkilönäkin siinä sivussa. Edelleen yleisurheilukentälläkin nuorten urheilijoiden hieno kilpailuhenki tuli esille ja heidän onnistumisensa riemu oli ilmassa koko ajan.

Mikä upeinta, EPYG-tapahtumasta löytyi niin urheilijoiden joukosta kuin heidän valmentajistaan minulle uusia ystäviä monesta maasta, kuten vaikkapa aivan upeasta Team Italian pyörätuolikoripallojoukkueen kavereista.

Olin kisojen jälkeen niin liikuttunut😭 kun sain heidän kultamitali juhlinnastaan kuvan ja kiitokset kaikilta joukkueesta, kuinka olin ystävällisyydelläni tehnyt heidän kisamatkastansa Suomeen sujuvan ja etenkin niin hauskan ❤️

Kesä oli siis aivan mahtava eikä tässä vielä kaikki, tulevissa blogeissa kerron kesästä lisää.

Lisäksi tulossa uutta opiskelu fiilistelyä, nyt kun alkoi uusi lukukausi, uusia ihania ja niin kivoja opiskelukavereita ja yksilöllisen liikunnan opiskelua. Siis jossain vaiheessa ehkä PT hommia ja treeniä päästään tekemään yhessä teitin lukijoiden kanssa💪😀

Meitin LAT19 jengi❤️ kuva Ope Maria Anttila

Liikunnan opiskelua

Nyt on siis kevät ja eka lukukausi opiskeltu Pajulahden Liikuntakeskuksessa.

Miltäkö opiskelu on nyt tuntunut?

Voin kyllä iloisesti sanoa, että on tuntunut hyvältä. Uuden oppiminen on aina ollut itselleni tärkeätä ja piristävää. Liikunta-alalla en ole koskaan työskennellyt, vaikka nuorena maantiepyöräilyn tai triathlonin aikaan ala vilahti usein mielessä, eikä vähiten haaveissa tietenkään ammattilaispyöräily. Toki fyysisten ominaisuuksieni, lähinnä kestävyysominaisuuksien osalta tämä oli todellista haaveilua mutta, minulla on onneksi haaveilulihakset olleet aina vahvat!

Nyt kuitenkin sitten ollaan liikunta-alaa opiskelemassa, joten ei ne haaveet kaatuneet, vaikka hetkeksi unohtuivat ja himmenivät. Aina kannattaa pitää vanhojakin haaveita hengissä. Yllätyksiä elämässä tulee, vieläpä usein tällaisia hyviä yllätyksiä.

Itselläni on vahva liikuntatausta, kilpaurheilussa kuin kuntoiluharrastuksessakin ja aikoinaan eri lajien valmentajilta, pyöräily-, uinti- tai painonnostovalmentajilta saadut opit ovat mielessä. Osa perusasioista on pysynyt luonnollisesti samankaltaisina tähän päivään vaikkakin, paljon ovat asiat kehittyneet vuosien aikana liikunnan ja valmennuksen saralla. Yllättävän vähän kuitenkin, ajatellen vaikkapa alla olevan kuvan kirjan tietojakin, kirja on vuodelta 1958 ja jota nuorena lueskelin innolla.

Olen eläintieteen parissa joutunut monesti omaksumaan uutta tutkittua tietoa ja olen iloinen, että kykenen ottamaan uutta tutkittua tietoa vastaan, sekä vaihtamaan ajatuksiani uudenaikaiseen tietämykseen. Huolimatta siitä, että olisin ehkä joitain asioita märehtinyt vuosikausia.

Mikä sitten opiskelussa on sitä parasta?

No kyllähän lähipäivät Pajulahdessa, LAT19 opiskelijakavereitten ja koko oppilaitoksen oppilaiden näkeminen ja tutustuminen uusiin iloisiin ihmisiin, opettajien ja ohjaajien tsemppaus ja väsymätön tiedonjakaminen meille opiskelijoille, on jotain niin huimaa!

On ollut jousiammuntaa, vesijumppaa ja sauvakävelyä, tanssiliikuntaa sekä tikuttamista. Metsäjoogaa ja toiminnallista urheilua. Potkukelkkailua ja luistelua ja hiihtoa. Vaikka ja mitä!

Nyt kesälomalla sauvakävely ja ehdottomasti toiminnallinen urheilu minulle uudempina lajeina, ovat pysytelleet säännöllisesti viikoittaisissa harjoitteluissani.
Liikuntamuotoni ovat siis laajentuneet opiskelujen myötä ja pidän sitä tärkeänä rikkautena, ajatellen tulevaisuuden liikuntaneuvojan uraani. Varmasti löydämme mukavaa yhdessä tekemistä ja kullekin sopivaa liikuntaa.

Liikunnan kun ei tarvitse olla hampaat irveessä tehtyä hikiliikuntaa eikä liikunnan mittarina tarvitse pitää sitä, kuinka kovaa harjoittelun lopuksi oksennetaan. Tärkeintä on, että liikumme oman fiiliksemme mukaan.
On myös hyvä muistaa, että ihan vaan liikuskelemalla, saavutamme enemmän kuin silloin tällöin täysiä menemällä.
Kaikki liikunta on hyväksi ja kun tunnistamme oman lähtötasomme, se oma miellyttävä liikuntatapa varmasti löytyy. Muistetaan myös, ettemme turhaan vertailisi itseämme ja suorituksiamme muiden suorituksiin vaan keskitymme siihen omaan hommaan.

Kivaa liikuskelua sulle koko kesäksi ja muistetaan ottaa rennosti ja nauttia kesästä🌞

Vaan vauhdikas vai ADHD?

Tapaturma-altis Timo. No jep.

Kaikkea on sattunut ja tapahtunut, työtapaturmia, myrkkykäärmeiden puremia vapaa-ajan töissä, polvikierukoiden (monikossa) pamahtamisia, olkapään rikkoutumisia, parit hauiksen katkeamiset, takareiden napsahdukset fillarilla, parit auton alle jäämiset, katolta tippumisia etc. etc.
Huh. Mistä tällainen kohellus kumpuaa?

No tietenkin ensi kommentit kohellukseen ulkopuolelta kuultuna olivat ADHD tai yleensä jonkinlainen keskittymishäiriö ne pyöri ihmisten mielissä. Itse en ollut asiaa pohtinut sen kummemmin, kunhan mennyt ja touhunnut.

En muuten pidä ajattelutavasta, jota monesti kuulee ”no, mä oon nyt vaan tällanen adhd” joka mielestäni ilman diagnoosia, vähättelee koko keskittymishäiriötä tai sen oikeasti tuomia haasteita ihmisen arkeen, koska usein lausahduksen kuulee vitsinä tyystin diagnosoimattomilta ihmisiltä.
Nyt suuri kiitos oman asiani selvittämisestä kuuluu työpaikkani Korkeasaaren Helsingin Työterveyden lääkärille. Häneltä sain lähetteet Lääkärikeskus Aavaan psykiatriseen tarkastukseen.

Tästä olin suunnattoman iloinen, käymmehän ihan perusterveystarkastuksissakin, joten eipä tämä sellaisesta mitenkään eroa. Olisikin jo aika päästä eroon stigmoista kuten ”ooksä jotenkin hullu kun tällaiseen joudut” tai ”eiks sua pidetä hulluna kun tollasta, älä nyt ainakaan kellekään siitä kerro” mikäli käyt terapiassa tai psykiatrisissa tarkastuksissa.

Mitäkö Aavassa sitten tehtiin? Kaikkea kivaa, juttelin avoimesti, niin kuin aina menneisyydestäni ja nykyisyydestäni, aiemmasta päihteiden käytöstä, urheiluajoistani, isäni kuolemasta ja ihan kaikesta. Käynnit olivat todella rauhoittavia ja oli mielenkiintoista olla niinkin syväluotaavassa tarkastuksessa, ei aina niissä fyysisissä vaan myös ihan yhtälailla henkisen puolen tarkastuksessa. Näiden jutteluiden jälkeen tunsin itseni sisäisesti todella varmaksi ja hyvinvoivaksi.
Käymme kuntotesteissä missä mitataan, vaikka liikkuvuutta tai lihasvoimaa tai mittauttamassa verenpainetta eikä tunnu missään. Olisi siis ihan yhtä tärkeätä käydä psykiatrisessa tarkastuksessa, ilman että se leimaisi meitä mitenkään huonommiksi.

Toivonkin että läheisemme, ystävämme ja terveydenhuoltomme rohkeasti juttelisi aiheesta, mikäli tuntee että joku lähellä oleva olisi avun tarpeessa.
Tiedän, ehkäpä suomalaisessa kulttuurissa tällainen on liian lähelle tunkemista. Itse olen ajatellut, että tallainen on välittämistä ja rakkautta.
No, minä nyt halaankin kyllä tosi helposti ja pidän kosketuksesta.

Pienenä sivuhuomautuksena, jota pidän tosi suloisena, voin kertoa ihan yleisluontoisesta arviosta kuka olisin, oli eräällä matelijatutkimusmatkalla Baltiassa. Siellä eläintarha kollegani arvuuttelivat mitä kansalaisuutta olin ollut heidän ensi arvionsa myötä?
Oli ihanaa kuulla se, että minua pidettiin – kanadanranskalaisena ❤️
Ei siis englannin aksentin takia vaan puheliaisuuteni takia, itsevarmuuteni, avoimuuteni ja iloisuuteni sekä halailujeni ansiosta.
Nyt ei sitten pidä käsittää väärin, olen ylpeä suomalaisuudestani juuri tällaisena kuin olen. Ehkäpä kuitenkin pidän tietynlaisten stereotypioiden tahtomattomasta rikkoutumisesta myötäni.

Olen huiman kiitollinen isälleni Ykälle, hän otti minua ihan pienestä pitäen maastotutkimuksiin teerien soitimille tai metsästysreissuille, Evon Riistantutkimusasemalla kansainvälisten biologien porukkaan tai vaikkapa Ilkka Koiviston kanssa saaristoon lintututkimuksiin. Huolimatta siitä, että isäni menehtymisen takia yhdessä olomme jäi vain muutamiin lapsuuden vuosiini, sain upeita vaikutteita tulevaan elämääni.
Olen myös kiitollinen äidilleni Viiville, kuka yksinhuoltajana kannusti minua viemään piirroksiani taidenäyttelyihin, huolehti kilpaurheiluaikojeni huollosta, tarvikkeiden hankkimisesta ja vaikka mistä. Kiitos!

Ei mutta HEI! Mitä siellä Aavassa psykiatrisessa arvioinnissa sitten saatiin diagnoosiksi?
No, tässä se on alla ihan luettavaksi😀

psykiatrinen tarkastus

Nykytila (status)
Pt on kontaktissa miellyttävä, sujuva ja aktiivinen, koostunut ja jäsentynyt. Ilmeikäs ja eloisan oloinen, mieliala kuvautuu eutyymisenä, ei menifestiä ahdistuneisuutta.

Suunnitelma
Tällä käynnillä ei nouse esiin mitään selvää psykiatriseen oireenmuodostukseen tai neuropsykiatrisiin piirteisiin viittaavaa. Vaikutelmana, että pt:lla saattaa olla jossain määrin haasteita rajata, säädellä innostumistaan tietyissä paikoissa ja kuunnella omaa jaksamistaan.

Lopuksi:
Ei havaittavissa psykiatrisen hoidon tarvetta, päätetään arviointijakso.

Eikä tämä muuten ole tähän jäänyt, tälläkin hetkellä Coronarian kuntoutuspalveluissa, aina niin kannustavan Pipsa Metsalun opissa, opettelen tuota boldattua osuutta.

Minä olen siis hyvissä käsissä ja voin hyvin ❤️

Ihanaa kevättä🌞

Miten tässä opiskelijaksi oikein päädyttiinkään?

Nythän ollaan ensi viikolla aloittamassa jo kolmatta jaksoa Pajulahden Liikuntakeskuksessa liikunta-alan opiskeluja. Whaaat?

Ensi maanantainahan minulla, 14.3. mittariin tulee 55 v. ja koulussa taas! Niin piristävää!

Aika menee muuten kuin siivillä, eikä siihen ole tarvittu mitään Red Bullia! Ihan vaan koska olen niin innostunut ja kiinnostunut uuden oppimisesta.

Minullahan pompsahti haaveeksi juuri liikunta-alan opiskelut jo useampi vuosi sitten. Minullahan tunnetusti, kun on vahvat haaveilulihakset💪

Korkeasaaressa työuraa tuli jo pari vuotta sitten täyteen 20 vuotta. Oli rakennettu Africasia-talo, jota Timon taloksikin kutsuttu, voisi jopa sanoa, että työelämässä haasteet oli saavutettu tai oikeammin niitä ei enää ollut.
Vapaa-ajallani toimin ja edelleen luottamustehtävissä IUCN lajiensuojelukomissioissa, kotona Juustolassa hoidan hylättyjä tai uutta kotia vaativia ihania jättiläiskäärmeitä🐍 mutta jokin vaan oli, että halusin haasteita etenkin päivittäiseen työelämääni.

Tähän opiskeluun pääsemiseen toi alkusysäyksen useammat työtapaturmat. Tapaturma-altis Timo! Voin rehellisesti sanoa, että muutamat polvileikkaukset, siihen sivuun parit hauiksen katkeamiset ja operoinnit, olivatkin onnenpotku elämälleni. Melkeinpä kirjaimellisesti voimakkaita onnenpotkuja! Kuulostaa hassulta, myönnän. Olen vaan sellainen ihminen, että jollain kummalla tavalla pääkoppani kaivaa asiaan kuin asiaan sen uuden mahdollisuuden.

Tässä vähän #tb muutaman vuoden takaa, kepit oli kaverina!

Raskaaseen ja vaativaan eläintenhoitotyöhön leikkausten jälkeen ja niiden myötä edenneisiin tule-ongelmiin, minusta ei enää ollut. Tämä oli raskas ajatus, todella raskas. Työpaikalla Korkeasaaressa tehdessämme työkykyarviointia esihenkilöideni kanssa, todellisuus iski lujaa ja ihan itkin istuessamme yhden pöydän ääressä, ajatuksesta lähteä Korkeasaaresta. Asian käsittelyssä meni useampi kuukausi syksyllä ja talvella, jossa auttoi aivan ihanien ja huippujen työkavereiden tuki sekä ammattilaisten kanssa keskustelu työterveydessä.

Valtavan kiitoksen tahdon antaa Helsingin kaupungin työterveydellemme, minkä avulla aloimme suunnittelemaan uudelleenkoulutusta ja bing! Aiempi haaveeni liikunta-alan opiskelusta tuli esille ja järjestelyt lähtivät liikkeelle. Lisää kiitoksia satelee myös Kevalle (Kuntien Eläkevakuutus) minkä kanssa aloimme pohtimaan koulutusta. Kevan voimin ja avustuksella olenkin rauhallisin mielin opiskelemassa. Kuntoutus/koulutusraha määräytyy kertyneen eläkkeen sekä siihen lasketun lisän myötä, joka kertynyt elämäni kestäneen työurani ansiosta sekä lisäksi sivutöinä tekemistäni opetuksista ja luennoinneista eläintenhoito-oppilaitoksissa, joita olen tehnyt vuosia. Koulutustuki on tosi hyvä ja antaakin rentoutta opiskeluun. Ei ole niin paljoa huolta taloudesta. Olen siis todella kiitollinen tästä! Motivaatio on ihan mielettömän hyvä opiskeluun ja palaamiseen uudelleen, ihan uudenlaiseen työelämään paluuseen mahdollisimman pian.

Lausahdukset ”Kyllä ne asiat järjestyvät” ja ”Antaa hevosen murehtia, sillä on iso pää” ovat kyllä oikeassa. Vaikken toki halua, että hevosillakaan tai muillakaan eläimillä olisi yhtään mitään murheita.

Entäpä opiskelu itsessään? No aivan super duper mahtavaa!
Kirjoitankin seuraavaan blogikirjoitukseeni, millaista minun opiskeluni on ollut ja nyt kevyt spoilaus, ME LIKE!❤️

Ja tykkään myös meitin opiskeluporukasta LAT19💪

Opiskelijan elämää!

Kyllä! Olen nyt opiskelija, uskomatonta!

Pääsin opiskelemaan liikunta-alaa Pajulahden Liikuntakeskukseen ja on kyllä jännittävää. Opiskeluni alkoi tässä maanantaina 24.1 2022 ja fiilikset olivat kuin silloin noin 48 vuotta sitten, jolloin Iso-Evon koulussa aloitin koulutieni. Minähän olin pikkupoikanakin kovin innokas koululainen, osasin muuten lukeakin jo ennen kouluun menoa, josta kiitos vanhemmilleni ja elinympäristölleni Evon Riistantutkimusasemalla. Ahmin eläinkirjoista tietoa tutkimusaseman kirjastoissa, janosin tietoa siitä missä norsut elävät ja miten elävät, kuinka teeren soidin menee, miksi hirvi on niin iso, minkä takia kyy on myrkyllinen tai miksi majava tekee patoja.

Onneksi tämä oppimisen jano on säilynyt koko elämäni. Koen pienenä ihmeenä aina kun opin uusia asioita, mitä kaikkea maailmassa onkaan. Minulta on eläintietämyksen osalta joskus kysytty miltä tuntuu, kun tietää kaiken matelijoista? Olen vastannut, että onneksi en tiedä vieläkään vasta kuin murto-osan siitäkään maailmasta. Olisi kamalaa tietää kaikki yhtäkkiä, silloin jäisi se oppimisen ilon tuntemisen riemu elämästä pois.

No entäpä nyt? Opiskelenhan liikuntaneuvojaksi, joka on ihan uutta minulle. Toki minulla on nuoruudesta laaja ja monipuolinen liikunnallinen harrastus- ja urheilutausta myös valmennuksessa useista lajeista, josta ammennan ajatuksia itselleni opiskeluun ja tehtäviin koulussa. Näistä toki on vuosikymmeniä aikaa, joten asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet ja onneksi osaan suhtautua asioihin avarin mielin. Uskallan sanoa itselleni, että minulla on uutta opittavaa, saan uutta tietoa pureskeltavaksi niin opiskelukavereiltani ja opettajiltani ja vierailevilta luennoitsijoilta Pajulahdessa. Osaan muuttaa ajatuksiani, kun kuulen asiat perusteltuina, vaikka ne olisivat erilaisia mitä olen oppinut. Sellainen on tärkeä ominaisuus ihan kaikessa elämässä ja elämässämme eteen tulevissa asioissa.

Entäpä ensimmäinen kouluviikko Pajulahdessa?

Koin alkavalla viikolla kyllä niin suurta riemua ihan kaikesta. Uusista tuttavuuksia ja ystävistä eli liikunta-alan ammattitutkinto -kurssistamme LAT19, meillä kun on aivan huippu jengi kasassa. Puhumattakaan opettajista Pajulahdessa, he ovat niin rentoja ja lähestyttäviä ihmisiä, keiden kanssa saa helposti porukalla pohdiskeleviakin keskusteluja aikaiseksi.
Teoriatunnitkaan eivät ole teoriatunteja sanan tylsässä merkityksessä eli ei sellaista pönöttämistä minkä vanhoilta ajoilta muistan opiskelun olleen vaan keskustelua, kysymyksiä, ryhmätöitä, eri ihmisten ajatuksia omista elämänkokemuksistaan. Tuollaiset asiat tuovat oppimiseen ja eritoten asioiden sisäistämiseen kuulluin esimerkein ja pohdintoineen isoa apua ainakin minulle.
Olenhan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja jutteluun perustuvasta oppimisesta innostuva tyyppi.

Olemme ehtineet muuten jo potkukelkkailemaan maailman makeimmilla turbokelkoilla, olimme luisteluharjoituksissa jäällä sekä hiihtämässä, porukalla tanssistudiossa toiminnallisia harkkoja ryhmän yhteen hitsautumisen edistämiseksi, siihen kuului myös hauskat ilmapallot ja vaikka mitä. Eritoten tykkään, kun päivät rakentuvat niin vaihtelevasti, oppitunnit teorioineen lomittuvat kivasti liikunnallisiin tunteihin ja päinvastoin.

Oli muuten luistelussa ja hiihdossa lihasmuisti kovilla, niistäkin harjoitteista vuosikymmeniä aikaa mutta ei hätää, kyllä ne sieltä löytyivät. Mustelmat kertovat, että eritoten luistelussa jäällä, en ole koskaan ollut mikään piruettiluistelija, luistelinhan pyöräilyyn hyödyntäen matkaa enemmän. Hiihto löytyi todellakin paremmin uudelleen, lihasmuistissa kun on useampikin Finlandia-hiihto Hämeenlinnasta Lahteen hiihdettynä.

Kiitos Pajulahti kokonaisuudessaan ja kiitos ihan huiput opiskelukaverit, tämä tulee kyllä olemaan hauska matka tavoitteena liikuntaneuvojan ammattitutkinto ja liikunta-alalle työllistyminen.

Seurailkaahan täällä blogissa mun jännää opiskelijan matkaa!